Hanna Råst “Expose me not”
„Mis juhtub, kui foto kasutus muutub ja nägemine on võimatu?“ küsib Hanna Råsti näitus.
Fotograaf Hanna Råst on huvitatud kaosest, mis katkestab argipäeva rutiini. Tema näitusel on nägemine takistatud, kuna pildid ja fotovahendit on betooni sees. „Mis siis toimub? Nähtavale jääb vihjeid, pragunevad pinnad ja ettekujutused sellest, mida teosed võiksid meile esitada“, mõtiskleb kunstnik. „Sellest vaheruumist võib leida jutustamata ajalugu.“
Pilte rikkudes esitab kunstnik väljakutse fotograafilisele materjalile. Näitus küsib, kuidas pilte tarbime ja tõlgendame.
Hanna Råst Charm / Lumous
Hanna Råst ”Expose me not”
”Miten käy, kun valokuvan käyttö muuttuu ja näkeminen on mahdotonta?”, Hanna Råstin näyttely kysyy.
Valokuvaaja Hanna Råst on kiinnostunut kaaoksesta, joka katkaisee arjen rutiinin. Hänen näyttelynsä katsominen on vaikeutettu, koska kuvat ja valokuvaustarvikkeet ovat betonin sisällä. ”Mitä tapahtuu? Näkyvillä on vain vihjeitä, halkeilevat pinnat ja ja aavistukset siitä, mitä teokset voivat mahdollisesti pitää sisällään”, taiteilija miettii. ”Välitilassa on aistittavissa kertomatonta historiaa löydettyjen kuvien kautta.”
Rikkomalla kuvaa taiteilija kyseenalaistaa valokuvallista materiaalia. Näyttely kysyy miten kulutamme, tuotamme ja tulkitsemme kuvia.
„Mu töömeetod on peaaegu arheoloogiline. Uute piltide asemel kasutan vanu ja leitud pilte. Need leian ilma taustinformatsioonita, seepärast on peaaegu sunduslik kirjutada uut ajalugu ja uut tõde ning mängida erinevate variatsioonide vahel.“
Kunstnik uurib, kuidas materjal muudab oma vormi, kuidas see aja möödudes kokku vajub. Segatehnika ja kahedimensioonilise pildi muutmine kolmedimensiooniliseks tekitab olukorra, et midagi algsest pildist kaob. „Kas pildid saavad veel jääda piltideks selle ontoloogilises mõttes?“
Näitusel olev installatsioon on protsess, mis käsitleb foto enda tekitatud vigasid. „Pilt ei saa anda edasi vahetut kogemust objektist, kuna see on võetud minevikus. Selline mineviku ja oleviku vahe on fotole iseloomulik“, ütleb kunstnik. Pildistatud hetk on minevik ja pildi vaatamise hetk olevik.
Hanna Råst (sünd 1986) on lõpeanud Aalto ülikooli meedia ja fotograafia erialal. Ta on õppinud ka New Yorgis vahetustudengina.
”Työskentelymetodini on lähes arkeologinen. Käytän vanhoja, löydettyjä kuvia uusien sijaan kertoakseni osittaista historiaa. Löydetyt kuvat tulevat aina ilman taustatietoa, joten se on melkein välttämätöntä kirjoittaa historiaa ja totuuksia uusiksi niitä varten, sekä leikkiä näiden vaihtoehtojen kanssa.”
Taiteilija tutkii, kuinka materia muuttaa muotoaan, miten se ajan mittaan kuivuu kokoon. Sekatekniikka ja kaksiulotteisen kuvan muuttuminen kolmiulotteiseksi synnyttää tilanteen, jossa jotain alkuperäisestä kuvasta katoaa. ”Voivatko kuvat jäädä vielä kuviksi tässä ontologisessa mielessä?”
Näytteillä oleva installaatio on prosessi, joka käsittelee valokuvaa itsessään syntyneinä virheinä. ”Kuva ei voi itsessään esittää välitöntä kokemusta kohteesta, koska se on otettu menneisyydessä. Tällainen menneisyyden ja nykyisyyden ero on valokuvissa ominaista”, taiteilija toteaa. Kuvattu hetki on menneisyydessä ja kuvan katsomisen hetki on nykyisyydessä.
Hanna Råst (syntynyt 1986) on valmistunut Aalto-yliopiston media- ja valokuvauslinjalta. Hän ollut vaihto-oppilaana myös New Yorkissa.