Ingerisoomlased

Fotonäitus räägib piltides ja sõnades ingerisoomlaste deporteerimisest oma kodust kaugele Nõukogude Liidu kolgastesse ebainimlikesse oludesse nii Kesk-Aasia palavusse kui Jäämere külmasse. Näituse fotod on pärit väljasaadetute perealbumitest.

Nõukogude aeg oli laastav ka ingerisoomlaste seisukohast. Kui 1926. aastal elas Leningradi piirkonnas 115 000 ingerisoomlast, elab seal praegu ainult mõni tuhat soome keelt kõnelevat ingerlast.

Nouse Inkeri

Karkotusten kuvia -näyttely kertoo kuvin ja sanoin inkeriläisten karkotuksista pois kotiseuduiltaan Neuvostoliiton kaukaisten kolkkien epäinhimillisiin oloihin; Keski-Aasian kuumuuteen ja Jäämeren kylmyyteen. Kovissa olosuhteissa moni menehtyi. Työ oli raskasta ja ruuasta jatkuva pula. Näyttelyssä olevat valokuvat ovat peräisin karkotuksen kokeneiden ihmisten perhealbumeista.

Vielä vuonna 1926 inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympärillä 115 000 henkilöä. Nykyisin entisellä Inkerinmaalla asuu enää vain muutama tuhat suomea taitavaa inkeriläistä.

Kollektiviseerimine puudutas peamiselt põllumajandusega tegelevaid talupoegi. Kes oli vastu kolhoosidele, deporteeriti Nõukogude Liidu avarustesse. Ajad läksid veelgi halvemateks Stalini tagakiusamise all. Eriti aastad 1937-1938 tähendas soomlastele täiemahulist etnilist puhastust.

Mitmed ingerisoomlased kaotasid oma elu ebainimlikes oludes. Kuumus, külmus ja nälg olid hävitavad. Vologdas langetati metsa, Siberis rügati tööd külakolhoosides või kullakaevandustes. Jäämere ranna kalavabrikutes pakane paukus, jäine tuul . Kesk-Aasia puuvillapõldudel kõrvetas päike ja temperatuur tõusis 40 kraadini.

Mõnel õnnestus jääda Leningradi lähistele. Umbes 20 000 ingerisoomlast suutis tulla tagasi kodule lähemale Eestisse ja Karjalasse.

Näitused pildid on kogunud Helena Miettinen ja tekstikollaažid on koostanud Anni Reuter. Näituse korraldaja on Soomes tegutsev MTÜ Nouse Inkeri.

Neuvostoaikana inkeriläiset joutuivat kokemaan kovia. Maatalouden kollektivisointipolitiikka koetteli pääasiassa maataloutta harjoittavien talonpoikien asemaa. Kolhoosien vastustajia karkotettiin eri puolille Neuvostoliittoa. Yhä pahemmat ajat koittivat Stalinin vainon vuosina. Erityisesti 1937–38 suomalaiset joutuivat ankarien etnisten vainojen kohteeksi. Perheitä pakkosiirrettiin pois kotiseudulta ja suomalaisuuden perusteella inkeriläisiä vangittiin ja teloitettiin.

Karkotuspaikoilla leipä oli tiukassa. Vologdan alueella tehtiin metsätöitä, Siperiassa päädyttiin syrjäisiin kalakolhooseihin tai kultakaivoksiin. Jäämeren rannan kalatehtailla pakkanen paukkui ja jäinen viima puhalsi, kun taas Keski-Aasian puuvillapelloilla lämpötila saattoi auringon paahteessa nousta yli 40 asteeseen.

Jotkut kuitenkin onnistuivat jäämään Leningradin lähistölle. Noin 20 000 inkerinsuomalaista pääsi palaamaan lähemmäksi kotia: Viroon ja Karjalaan,

Inkerinsuomalaiset ovat Ruotsin vallan aikana Stolbovan rauhan 1617 jälkeen 1600-luvulla Inkerinmaalle siirtyneiden suomalaisten jälkeläisiä. Uskonnoltaan inkeriläiset ovat evankelisluterilaisia. Suomalaisia talonpoikia houkuteltiin muuttamaan Inkeriin mm. verohelpotuksia myöntämällä. Inkeriläisiä ei tule sekoittaa inkerikkoihin, jotka ovat alueen vanhempaa, uskonnoltaan ortodoksista väestöä.

Noin 15 000 neliökilometrin suuruinen Inkerinmaa ulottui pohjoisessa Karjalankannaksella Rajajokeen, lännessä Narvajokeen ja Laukaanjokeen sekä idässä Laatokkaan ja Lavajokeen.

Näyttelyn dokumenttikuvat on koonnut VTT Helena Miettinen ja kuvakollaasit on tehnyt VTT Anni Reuter. Näyttelyn järjestäjänä on Suomessa toimiva Nouse Inkeri ry.