Julia Janka akvarellid, montaažid ja dioraamad Tampere Majas 31.7.–28.8.2025
Kunstniku ja loodusteadlase Julia Janka näituse teemaks on kliimamuutuste mõju liblikate elule. Liblikad on hea indikaator muutuste jälgimiseks. Näitusel on väljas akvarellid ja montaažid ning kolmemõõtmeline makett liblikate elukeskkonnast. Näituse avamine toimub neljapäeval, 31. juulil kell 17. Näitus jääb avatuks kuni 28. augustini.
Janka näitus käsitleb ajaperioodi jääajast kuni tänapäevani ning geograafiliselt Soome Kemi ja Tampere linna ning Tartu piirkonda Eestis. „Viimane Weichseli jäätumisperioodi jääliustik taandus Eestist umbes 13 000 aastat tagasi, jättes endast maha ulatuslikud oosid, näiteks Tartu oos, millele on kunagi rajatud Tartu linn. Tollased Eestis elanud kütid-korilased ei märganud neid muutusi oma elukeskkonnas. Samamoodi ei märganud ka Tampere piirkonnas hirvi ja põtru küttinud inimesed seda, kui kõrged oosid, nagu Pyynikki ja Kalevanharju, kerkisid merest saarena,” selgitab Julia Janka.
„Põhja-Põhjalahe sopis asuvas Kemis on jääaja jäljed siiani selgelt nähtavad. Kuna mandrijää oli Kemi kohal väga paks, ei tekkinud sinna oose. Selle asemel kerkib maa seal siiani ning maapinna kerkimise tõttu nihkub rannajoon pidevalt mere suunas.”
Julia Jankan akvarelleja, montaaseja ja dioraamoja Tampere-majalla 31.7.-28.8.2025
Taiteilijan ja luonnontutkijan Julian Jankan näyttelyn teemana on ilmastonmuutoksen vaikutus perhosten elämään. Perhoset ovat hyvä indikaattori muutoksen havainnoimiseen. Esillä on akvarelleja ja montaaseja sekä kolmiulotteisen havainne mallinen perhosten elinympäristöstä. Näyttely avataan torstaina 31. heinäkuuta kello 17 ja on avattuna 28. elokuuta asti.
Jankan näyttely käsittelee aikaa jääkaudesta nykypäivään asti ja maantieteellisesti Suomen Kemistä ja Tampereelta sekä Viron Tartosta. ”Viimeinen Weichselin kauden jäätikkö väistyi Virosta noin 13 000 vuotta sitten, jättäen jälkeensä laajoja harjumuodostelmia, kuten esimerkiksi Tarton harju, jonne Tarton kaupunki on aikoinaan perustettu. Virossa silloin asuneet metsästäjä-keräilijät eivät silloin havainneet noita muutoksia elinympäristössään. Samoin eivät havainneet Tampereella samoilleet hirvien ja peurojen metsästäjät sitä, kun korkeimmat harjut kuten Pyynikki ja Kalevanharju nousivat saarina merestä”, kertoo Julia Janka.
”Pohjoisen Perämeren pohjukassa sijaitsevassa Kemissä jääkauden merkit näkyvät vielä selvästi. Koska mannerjäätikkö oli Kemin kohdalla hyvin paksu, ei sinne muodostunut harjuja. Sen sijaan maa kohoaa siellä edelleen ja kohoamisen seurauksena rantaviiva siirtyy jatkuvasti merelle päin.”